Tuija Mäkinen - kuntavaalit 2008

Tervetuloa Tuijan sivuille !

pellisenpellolla.jpg
Keski-Suomi vihertyy

Uuden Jyväskylän valtuustoon saimme 9 hengen vihreän valtuustoryhmän ja kannatuksemme oli 11,7%. Valtuustoryhmässä jatkaa viisi jo kokemusta omaavaa ja uusia kaupunginvaltuutettuja on neljä. Oma äänimääräni oli 905 mikä on todella hieno luottamuksen osoitus, lämmin kiitos kaikille äänestäjilleni. Uudessa Jyväskylän luottamushenkilöillä on paljon työtä, mahdollisuuksia ja haasteita. Olen uuden Jyväskylän kaupunginhallituksen ainoa vihreä jäsen ja myös Keski-Suomen maakuntahallituksen jäsen.

Uuden Jyväskylän ensimmäiseen kaupunginvaltuustoon valittiin kaikkiaan 75 jäsentä. Tämän ensimmäisen valtuustokauden jälkeen palataan normaaliin kokoon eli 67 valtuutetun valintaan. Uusi valtuusto on päässyt tositoimiin kun rahamarkkinoiden kriisi ja metsäteollisuuden rakennemuutos synnyttivät viime vuoden lopulla taantuman, joka näkyy selvin luvuin kuntien tulokertymässä. Jyväskylä on aivan yhtä vaikeassa tilanteessa kuin moni muukin saman kokoinen kaupunki, mutta toisaalta juuri tälläisinä aikoina voidaan myös luoda uutta ja löytää uusia toiminnan ja palveluiden tuottamisen tapoja.

 

Tuija Mäkinen - kuntavaalit 2008 on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä tai kommentit RSS-syötteenä
Login