Vaajakosken Liekkilässä
Rakas hääpari ja hyvät häävieraat
Vaajakosken Liekkilässä 15.9.2007
Kertun ja Villen hääpäivänä haluan jakaa omia tunteitani ja myös kertoa joitakin muistumia vuosien varrelta. Kertun ja Villen juhla lähimpien sukulaisten, kaasojen ja bestmanien kesken alkoi jo eilen iltapäivällä Jyväskylän Maistraatissa, jossa he sanoivat toisilleen tahdon. Ja tänään hääjuhla jatkui avoliiton siunauksella kaupunginkirkossa ja nyt iloisissa merkeissä täällä Vaajakosken Liekkilässä laajan sukulais- ja ystäväpiirin voimin.
Avioliiton solmiminen on vakava ja vastuullinen askel, aviosuhde on yksi elämän merkittävimmistä ihmissuhteista. Sitä kannattaa tietoisesti myös hoitaa, sillä hyvinvoiva parisuhde lisää omaa henkistä hyvinvointia ja heijastuu myös lähiympäristöön. Me kaikki läsnäolijat saamme paistatella sen lämmössä.
Minulla on ollut ilo tuntea nuori aviomies jo pitkältä ajalta - ensi tapaamisestamme on jo yhdeksän vuotta. Niinä aikoina perheessämme oli myös surua Kertun nuorempien sisarusten isän kuollessa yllättäin. Silloin vielä lukioikäisten nuorten seurustelu toi valoa elämään ja oli hyvä saada perheeseen vahvistuksena vastuullinen ja hyväkäytöksinen miehen alku. Hääpari on tehnyt tärkeän ratkaisun solmiessaan avioliiton, he ovat seurustelleet pitkään ja tutustuneet toisiinsa. Onneksi järjestys on säilynyt näissä naimakaupoissakin ja minä ja Arto ehdimme ensin naimisiin jo kolme vuotta sitten. Tosiasiassa Kerttu ja Ville ovat vuosissa mitattuna olleet kauemmin yhdessä kuin minä ja Arto.
Haluan kertoa jotain Kertusta, esikoistyttärestäni, jonka sain kun olin juuri täyttänyt 21 vuotta. Tai oikeastaan voisin aloittaa jo siitä kun laskettu aika lähestyi. Ainakin siihen aikaan piti jo ennen vauvan syntymää täyttää valmiiksi paperi, johon oli kirjoitettu sekä tytön että pojan nimi mahdollista hätäkastetta varten. Siihen paperiin kirjoitin tytön nimeksi Kerttu Kanerva ja pojan nimeksi Ville Oskari. Oli tosi hauskaa, kun joskus selvisi, että Kerttu seurustelee Ville Oskarin kanssa. Joko se oli enne tai vain hauska sattuma, mutta lopulta sain siis molemmat perheeseen.
Kertun syntymä otti koville, mutta onneksi me molemmat selvisimme siitä koittelemuksesta. Kerttu oli nimittäin isokokoinen vauva ja painoi syntyessään 4 kiloa 700 grammaa. Kerttu oli paitsi iso, niin myös energinen ja tarmokas lapsi. Söi ja nukkui hyvin. Vauvana Kerttu nukkui päiväunet aina ulkona vaunuissa ja herättyään oli intoa täynnä. Hän oppi kävelemään ja puhumaan jo 10 kuukauden ikäisenä. Puolitoistavuotiaana hän osasi jo kertoa kaikki asiat. Luulin, että lapsen varhainen kehitys oli minun ansiotani, mutta myöhemmin lisää lapsia saatuani ymmärsin, että se vain oli Kertulle ominainen piirre.
Kertun ainokaiselämä päättyi kun Noora syntyi Kertun ollessa 3-vuotias. Pidin opiskeluista välivuoden ja jäin kotiin hoitamaan vauvaa. Siihen aikaan ei kukaan ollut kuullutkaan subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta ja niinpä Kerttu jäi kotiin minun kanssani. Se harmitti tyttöä kovasti, hän oli viihtynyt hyvin hoidossa ja pitkästyi kotona minun ja vauvan kanssa. ”Miksi sinä et voi mennä töihin tai jonnekin, että minä pääsisin hoitoon?” hän vaati. No, seuraavana syksynä sitten sain Kertulle paikan Steiner-päiväkotiin.
Kerttu on aina ollut varhainen lintu, jolla on vauvasta asti ollut säännöllinen rytmi, aikaisin ylös ja ajoissa nukkumaan. Kun Kerttu heräsi aamulla, niin tiesi kelloa katsomatta mitä aika oli minuutilleen. Sama perusrytmi sitten jatkui myös isompana, Kerttua ei ole koskaan tarvinnut patistaa nukkumaan eikä herätellä aamuisin. Joskus vähän ennen Ville ilmestymistä kuvioihin Kerttu oli aika paljon kavereiden menossa iltaisin. Ehkä hän oli silloin 17v. kun yhtenä perjantaina en nähnyt Kerttua koko iltana eikä häntä kuulunut palaavaksi vaikka valvoin aamupuolelle asti. Seuraavana aamuna olin kiukkuinen siitä, että hän taas oli ollut niin myöhään poissa. Sitten selvisi, että Kerttu oli ollut koko illan kotona. Hän oli mennyt nukkumaan perjantaina jo neljältä iltapäivällä ja herännyt vasta lauantaiaamuna yhdeksältä.
Olen itsekin oman lapsuuteni perheen esikoinen. Mietin, että minun ja Kertun välinen ihmissuhde taitaa olla minun elämässäni yksi pisimmistä kaikista yhä jatkuvista ihmissuhteista joita elämän varrelle on mahtunut. Ajallisesti pisin ihmissuhde on minulla omaan isääni. Kerttu on ollut olemassa jo 27 vuotta eli yli puolet eliniästäni. Ja monenlaista on ehtinyt tapahtua. Minä ja Kertun isä erosimme kun Kerttu aloitti koulun. Isä muutti Helsinkiin ja jäi etäiseksi. Sitten alkoi elämässämme uusperheily ja sisarpuolten aika. Kerttu esikoisena on varmasti saanut kantaa osan vastuusta ja osallistua kodin töihin ja nuorempien hoitamiseen. Siitä viisastuneena Kerttu sitten muutti pois kotoa Villen kanssa asumaan heti ylioppilaskirjoitusten jälkeen. Ja sillä tiellä he ovat
edenneet opiskelun ja työn teon lomassa.
Kerttu on aina ollut tunteellinen kauneuden rakastaja. Aikuistuttuaan hänestä on tullut myös käytännöllinen ja täsmällinen. Pienenä Kertun pää oli niin täynnä ajatuksia ja hän oli niin kiinnostunut ihmisistä, että asioita unohtui matkan varrelle ja kaikesta piti muistuttaa moneen kertaan. Siihen aikaan ei ollut kännyköitä, joten asioista oikeasti piti sopia etukäteen. Kerttu on myös sellainen tunteellinen siili, josta Kirsi Kunnas kertoo yhdessä runossaan. Kertulla on siis itku ja nauru samassa napissa, tunteet läikkyvät nopeasti. Itseään säästääkseen Kerttu ei vieläkään lue jännittäviä kirjoja eikä katso pelottavia elokuvia. Varmasti viisaasta.
Kertulla on aina ollut paljon ystäviä ja he ovat hänelle tärkeitä. Osoituksena tästä näissä hääjuhlissa Kertun kaasoina on Jenni ja Anna-Mari, jotka molemmat ovat olleet Kertun ystäviä noin 10-vuotiaasta alkaen. Alakoulussa he olivat samalla luokalla Keltinmäessä ja yhteys on säilynyt vaikka jokaisen tytön elämänpolut on kulkeneet omia mutkiaan. Kertun sosiaalisuus saa hyvää vastapainoa Villen harkitsevuudesta; kaikkea kivaa ei aina ehdi tehdä samana päivänä.
Kahden erilaisen ihmisen keskinäinen suhde on aina sekä tahto- että taitolaji. Siinä riittää iloa ja haastetta. Kerttu ja Ville, te olette saaneet hyvän alun – pitäkää huolta toisistanne.
Kertun äiti, Tuija Mäkinen
