Säynätsalon Juurikkasaaressa
Rakkaat häävieraat ja hääpari
Säynätsalon Juurikkasaaressa 14.7.2007
Haluan kertoa jotakin omista tunteistani Nooran ja Kristerin hääpäivänä. Kerron jotain myös Noorasta, mutta tuskin mitään sellaista, joka yllättäisi nuoren aviomiehen. Minulla on ollut tapana nuoresta asti ostaa kauniita tai muuten koskettavia postikortteja itselleni varastoon. Valitessamme eilen illalla korttikokoelmasta sopivaa onnittelukorttia päädyimme sitruuna ja oliivi aiheeseen. Se on kuva keskisuomalaisen kuvataiteilijan Juhani Petäjäniemen maalauksesta. Sen raikkaus, herkkyys ja tasapainoinen selkeys kuvaa hyvin nuorta paria.Tuntuu hyvältä saattaa tytär hyviin naimisiin ja vielä tutun ja turvallisen miehen kanssa. Morsiusparin nuoresta iästä huolimatta heidän liittonsa on vakaalla pohjalla. Noora ja Kisse ovat seurustelleet keskenään kauemmin kuin minä ja Arto. Mutta me onneksemme ehdimme solmia avioliiton jo kolme vuotta sitten. Minä koen Kristerin läheiseksi, olenhan tuntenut hänet jo skootteripoikana.Avioparilla on kokemusta myös erillään olosta; Kissen armeija-aikana ja Nooran Amerikan vuotena. Ja kohta Noora on lähdössä syyslukukaudeksi opiskelijavaihtoon Slovakiaan. molemmat siis pärjäävät hetken aikaa myös yksin ja sekin on tärkeä taito. Elämää ei voi rakentaa toisen jatkuvan läsnäolon varaan.Tietysti näin äidin näkökulmasta jokin haikeus liittyy ajatukseen lapsuuden lopullisesta päättymisestä avioliiton myötä vaikka Noora ja Kisse ovat kantaneet aikuisen vastuuta omista asioistaan jo pitkään. Itse asiassa Noora on ollut jo pienestä pitäen melko itsenäinen ja omapäinen lapsi. Muuta myös erinomaisen avulias isosisko nuoremmille sisaruksilleen Jurille, Iisalle ja Kristalle. minulle noora oli korvaamaton apu lasten ollessa pieniä. Mukavaa on myös se, että Noora on hyvä ystävä isosiskonsa Kertun kanssa. Näiden vanhempien tytärteni isän kanssa erosimme kun Noora oli vasta kolmevuotias ja tämäkin on varmaan osaltaan lähentänyt minun ja heidän suhdettaan.Noora on ollut paitsi omapäinen, niin myös herkkä lapsi. Jos Nooralle oli jostain syystä vihainen, niin lapsiparka meni aivan pois tolaltaan. Nooran tehosi ystävällisyys ja asioiden perusteleminen. Alle kouluikäisenä Noora aloitti päiväkodin lisäksi musiikkileikkikoulun. Eikä aikaakaan kun hän ilmoitti haluavansa mennä kantele ryhmään. Viisikielinen kantele hankittiin ja Noora oppi soittamaan sitä. Seuraavana keväänä kuusi vuotta täytettyään Noora sanoi haluavansa aloittaa viulun soiton. Minä yritin jarruttaa enkä yhtään rohkaissut. Itse en osaa soittaa mitään instrumenttia ja hädin tuskin tunnen edes nuotteja. Tiesin siis, että en voisi mitenkään olla tukena tässä asiassa. Mutta vastustelu ei auttanut, hankimme käytetyn ¼ osa viulun ja Nooran soittoharrastus alkoi. Säännöllistä harjoittelua kesti ainakin kaksitoista vuotta ja hyvin prima vista soittokin sujuu Nooralta vielä tänäkin päivänä. Noora on syntynyt tammikuussa ja aloittaessaan koulun hän oli jo seitsemän ja puolivuotias. Koulu on sujunut alusta alkaen hyvin eikä minun ole tarvinnut koskaan auttaa läksyissä tai muistuttaa mistään. Kouluun mennessä Noora osasi jo lukea ja kirjoittaa, tunsi kellon ja osasi viikonpäivät. Nooran ensimmäinen opettaja käytti Nooraa vähemmän edistyneiden luokkakavereiden apuopettajana. Lähikoulu ei kauan riittänyt Nooralle vaan hän halusi toisella luokalla pyrkiä musiikkiluokalle keskustan kouluun ja sinne hän myös pääsi. Kahdeksanvuotiaasta Noora kulki yksin linja-autolla kouluun. Joskus jälkeenpäin Noora kertoi, että oli aika orpo olo seistä yksin bussipysäkillä tuttujen kavereiden kävellessä ohi matkalla viereiseen kouluun, mutta silloin hän ei valittanut. Noora ei ole koskaan ollut riippuvainen kavereistaan. Pienempänä hän saattoi narrata kavereilleen, että hän ei voi lähteä ulos tai kylään kun hänen pitää auttaa äitiä. Joskus tämä saattoi olla tottakin, mutta useammin se oli Nooran kohtelias tapa kieltäytyä kun hän halusi olla mieluummin yksin. Isompana Noora lähti ainakin kahdesti yksin luontoleirille Hankoon. Hän ei halunnut lähteä kenenkään kanssa, koska halusi perillä päättää itse mitä tekee ja kenen kanssa. 14-vuotiaana Noora sanoi haluavansa lähteä vaihto-oppilaaksi USA:n. En erityisesti rohkaissut tässäkään asiassa, mutta en myöskään kieltänyt. kolme vuotta myöhemmin Noora toteutti haaveensa ja vietti erittäin vaiheikkaan vuoden jenkeissä kahden lapsen yksinhuoltajaperheessä, jossa sielläkin Nooralle lankesi isosiskon rooli ja ilmeisesti myös äidin aikuiskaverin. Amerikanperheen isä oli kuollut äkillisesti vuotta aikaisemmin ja Nooralla oli samanlainen kokemus omasta elämästään kun hänen isäpuolensa ja nuorempien sisarusten isä oli kuollut tapaturmaisesti samoihin aikoihin.Koska nuori pari on jo pitkään jakanut aamut keskenään, niin aviomiestä lienee turha varoittaa Nooran aamuäreydestä. Noora ei ole koskaan ollut niitä aamuihmisiä, jotka heräävät uuteen päivään iloisina ja tarmoa uhkuen. Isommaksi kasvettuaan Noora tunnisti itsekin tämän piirteen ja vielä kotona asuessaan hän arkiaamuisin keittiöön ilmestyttyään ilmoitti heti ovella: ”älkää sanoko minulle mitään”. Ja sillä tavalla aamuista selvittiin, Noora sai hoitaa aamutoimensa rauhassa ja käynnistyä omaan tahtiinsa.Toivon nuorelle parille lämpimästi onnea ja rakkautta. Ja ennen kaikkea pitkämielisyyttä toisiaan kohtaan ja valoisaa elämänasennetta. Jatkakaa vain samaan malliin kuin tähänkin asti. Nooran äiti Tuija Mäkinen
