Alueellisen toiminnan avustusten jakaminen
Eriävä mielipide
Kaupunginhallituksen kokous 8.5.2006
Asia nro 178 Alueellisen toiminnan avustusten jakaminen
En hyväksy ensisijaisesti asukasyhdistyksille tarkoitetun alueellisen toiminnan määrärahan jakamista poliittisesti sitoutuneille yhdistyksille.
Kaupunginhallituksen jäsenet Ahti Ruoppila (sd) ja Jaakko Selin (kok) valmistelivat kaupunginhallitukseen pöydälle oman esityksensä talousarvion sisältämän alueellisen toiminnan avustusmäärärahan jakamisesta v. 2006. Tämä esitys tuli kaupunginhallituksen päätökseksi.
Kaupunginhallituksen kokouksen esityslistan liitteenä oli valmisteltu päätösesitys (Raija Tolvanen ja Maija-Liisa Havia). Pöydälle tuodussa muutetussa esityksessä alueellisen toiminnan avustusrahaa myönnettiin paitsi asukasyhdistyksille niin myös puoluepoliittisesti sitoutuneille yhdistyksille.
Päätöksen mukaan Jyväskylän Kokoomuksen Nuoret Ry sai 75-vuotis tapahtumien ja seminaarien järjestämiseen 1000 euroa ja Jyväskylän Työväenteatteriyhdistys ry ulkoalueen viihtyvyyden parantamiseen, juhannusjuhlan järjestämiseen ja teatteriharrastajien syysretkeen 1500 euroa.
Aluemääräraha on tarkoitettu ensisijaisesti asukasyhdistysten toiminnan tukemiseen. Hakemuksia, jotka täyttivät määrärahan myöntämiskriteerit oli tullut runsaasti ja niissä yhteensä haetut avustukset ylittivät talousarvioon varatun määrärahan suuruuden. Alueellisen toiminnan avustusperiaatteet vahvistettiin kaupunginhallituksen kokouksessa 27.3.2006 ja niiden mukaan määräraha on tarkoitettu alueiden omatoimisuuteen perustuviin hankkeisiin tai toimintaan, joka tukee kuntalaisten osallisuus- ja vaikuttamismahdollisuuksia sekä alueen yleistä viihtyvyyttä tai turvallisuutta.
Tuija Mäkinen (vihr)
