Konserniohje Jyväskylän Energia oy:lle Fennovoiman hankkeeseen liittyen
Jyväskylän kaupunginhallitus 12.11.2007
Eriävä mielipide asiaan 500
Jyväskylän kaupunginhallituksen konserniohje koskien Jyväskylän Energia oy:n osallistumista Fennovoima oy:n voimalahankkeen valmisteluvaiheeseen
En hyväksy Jyväskylän kaupunginhallituksen antamaa konserniohjetta Jyväskylän Energia oy:lle, jonka mukaan yhtiö voi osallistua kuudennen ydinvoimalan valmisteluvaiheeseen liittymällä Voimaosakeyhtiö SF:n osakassopimukseen ja merkitsemällä sen osakkeita. Uutta ydinvoimalahanketta valmistelee Fennovoima oy, jonka osakkeista SF omistaa 66%.
Kaupungin 100% omistama energiayhtiön tulee toimia taloudellisen, sosiaalisen ja ympäristövastuun näkökulmista sekä tuottaa työtä ja taloudellista hyötyä koko maakunnalle. Jyväskylän Energia oy:n tulee keskittyä lämmön ja sähkön yhteistuotannon lisäksi kasvattamaan tuntuvasti tuulienergian tuotantoa osakkuusyhtiössään Suomen Hyötytuuli oy;ssä.
Uuden Keljonlahden voimalan rakentamista omana laitoksena on perusteltu mm. energiayhtiön kannattavuuden paranemisella ja tulouttamisella omistajalleen Jyväskylän kaupungille. Sitoutuminen kuudennen ydinvoimalan epävarmaan rakentamiseen sitoo valtavasti pääomia ja heikentää yhtiön taloudellista asemaa vastoin omistajan intressejä.
Ydinvoimamyönteisyys myös vahingoittaa Jyväskylän Energia mainetta seudullisesti omavaraisena energiayhtiönä. Strategiansa mukaisesti Jyväskylän Energian tulee tulevaisuudessakin panostaa lisäämään uusiutuvilla energiaraaka-aineilla tuottamansa lämmön ja sähkön määrää.
Tuija Mäkinen
Jyväskylän kaupunginhallituksen jäsen, vihr
