Tuija Mäkinen - kuntavaalit 2008

Päivähoidon ja esiopetuksen siirtäminen sivistystoimeen

Valtuustoaloite päivähoidon ja esiopetuksen siirtämiseksi sivistystoimeen
 

Kasvatustyön ja lasten kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista huolehtimisen on hyvä olla saman kokonaisuuden alla. Nyt Jyväskylässä päivähoitopalvelut ja varhaiskasvatus suunnitellaan ja toteutetaan osana sosiaali- ja terveystoimen toimialaa, ja perusopetus taas kuuluu sivistystoimen vastuualueeseen. Varhaiskasvatuksen tehtävä on huolehtia lasten kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista ja sen paikka olisi luontevampi osana sivistyspalveluita ja opetustoimea kuin sosiaali- ja terveystoimen alaisuudessa muista toimialan palveluista erillisenä palveluyksikkönä.
 

Sosiaali- ja terveystoimen laajaa kokonaisuutta voisi helpottaa varhaiskasvatuksen ja päivähoitopalveluiden siirtäminen sivistystoimeen. Siirto mahdollistaisi kasvatustyön suunnittelun kokonaisvaltaisesti, jatkumona päiväkodista perusopetuksen yhdeksänteen luokkaan saakka. On tärkeää, että päivähoito ja opetustoimi tekivät saumatonta yhteistyötä kaikissa lasten kasvatusta ja varhaista kuntoutusta koskevissa asioissa. Saman toimialan sisällä tiedonkulku helpottuisi ja lasten yksilölliset tarpeet tulisivat päiväkodin ja koulun nivelvaiheessa paremmin otetuksi huomioon.
 

Kunnilla on vuodesta 2003 alkaen ollut mahdollisuus päättää minkä lautakunnan hoidettavaksi lasten päivähoito, sekä kotihoidon että yksityisen hoidon tuki annetaan. Vuoden 2006 loppuun mennessä muutoksen oli tehnyt 41 kuntaa. Ensi vuoden alusta muun muassa Vantaa siirtää päivähoidon sosiaalitoimesta opetustoimeen, samaa harkitaan myös Espoossa ja Helsingissä. Jyväskylän palvelurakenteita uudelleen arvioitaessa on otollinen aika myös tälle muutokselle.

 

Me allekirjoittaneet esitämme, että Jyväskylässä käynnistetään mahdollisimman pian selvitystyö päivähoidon ja esiopetuksen siirtämiseksi sivistystoimeen.
 

 

Jyväskylässä 25.6.2007
 

Tuija Mäkinen
 

 

Tuija Mäkinen - kuntavaalit 2008 on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä tai kommentit RSS-syötteenä
Login