Ryhmäpuhe kaavoitusohjelmaan 2007-2009
Ryhmäpuhe valtuustoseminaarissa syksy 2006/ Tuija Mäkinen
Jyväskylän Vihreiden valtuustoryhmä on enimmäkseen varsin tyytyväinen
Jyväskylän kaupungin kaavoitusohjelmaan vuosille 2007-2009.
Merkittävää kaavoitusohjelmassa on siinä kaavaillut useat
täydennysrakentamiskohteet jo olemassa olevassa kaupunkirakenteessa.
Vihreiden näkemyksen mukaan tällaisen suunnittelun tuottama suhteellisen
tiivis kaupunkirakenne on hyvä perusta kestävälle kaupunkisuunnittelulle.
Se mahdollistaa riittävän asukaspohjan lähipalveluille sekä helpottaa
joukkoliikenneyhteyksien järjestämistä ja kevyen liikenteen käyttöä
päivittäisissä matkoissa.
Tiiviin yhdyskuntarakenteen eräs etu on se, että se mahdollistaa myös
laajat virkistys- ja viheralueet suhteellisen lähellä asutusta.
Jyväskylässä tämä tarkoittaa sitä, että järkevästi toteutettuna
merkittäviä virkistysalueita kuten Haukanniemeä ei tarvitse uhrata
asuinrakentamiselle.
Haukanniemen alueen suunnittelun viivästyminen on pitänyt kaupungin
asukkaita epätietoisena tämän merkittävän virkistysalueen kohtalosta. Myös
tässä kaavoitusohjelmassa suunnittelua on lykätty ohjelmakauden loppuun.
Vihreiden valtuustoryhmän mielestä asiassa tulee edetä jo kohta 20 vuotta
vanhan valtuuston juhlapuistopäätöksen mukaisesti ja Haukanniemi tulee kaavoittaa
kokonaisuudessaan kaikkien kaupunkilaisten käyttöön virkistys- ja
viheralueeksi sen luonnontilaiset piirteet säilyttäen. Vihreät vastustavat Haukanniemen osittaistakin asuntorakentamista.
Kaavoitusohjelman laajat täydennysrakentamishankkeet antanevat riittävästi mahdollisuuksia lähivuosien odotettavissa olevan väestönkasvun vaatimalle
asuntorakentamiselle. Tämän vuoksi Vihreiden valtuustoryhmä suhtautuu
epäillen Valkeamäen alueelle kaavoitusohjelmassa esitettyihin
suunnitelmiin. Kokonaisen uuden kaupunginosan perustaminen on yksin
kunnallisteknisiltä kustannuksiltaan erittäin kallista.
Vihreät odottavat meneillään olevan kunta- ja palvelurakenneuudistuksen tuovan muutoksia kuntarajoihin myös Jyväskylän seudulla ja sitä kautta avautuvan uusia järkeviä mahdollisuuksia myös maankäytön suunnitteluun. Täydennysrakennuskohteet onkin syytä asettaa etusijalle eikä Valkeamäen asemakaavoitusta tarvitse kiirehtiä. Alueen yleiskaavatasoista suunnittelua vihreät eivät vastusta.
Kaavoitusohjelman määrätietoinen pyrkimys suojelukaavojen laadintaan
osoittaa myös, että monipuolinen rakennusympäristö nähdään olennaisena
osana viihtyisää kaupunkiympäristöä. Säilyttämisen arvoisten asuinympäristöjen
kartoittaminen ja niiden kaavatasoinen suojelu on tärkeää toimintaa, johon Vihreät
haluavat kaupunkia kannustaa.
