Kaupunkikeskustan pyöräparkit
Valtuustoaloite 19.2.2007
Polkupyörien pysäköinti kaupunkikeskustassa
Polkupyörien pysäköinti on ongelma kaupungin keskustassa. Pyöriä on paljon, mutta pysäköintipaikkoja riittämättömästi. Tilannetta helpottaisi, jos keskusta-alueen kaavaratkaisuissa, maankäyttösopimuksissa ja rakennusluvissa aina etsittäisiin ratkaisuja myös polkupyörien pysäköintiin. Kaavamääräyksiin tulisi liittää pyörien pysäköintitarpeen huomioon ottavia vähimmäisvaatimuksia ja määräyksiä. Jyväskylä on tiivis ja nuorekas kaupunki, jossa keskustaan tullaan usein polkupyörällä asioimaan. Viihtyvyyden ja turvallisuuden vuoksi pyörien pysäköinnin järjestämiseen on kiinnitettävä erityistä huomiota ruutukaava-alueella.
Jyväskylän kaupunkikeskusta valittiin viime viikolla Suomen parhaaksi. Keskisuomalaisen haastattelussa palkintoraadin pj. Matti Mare kehui keskustaa, mutta nosti haasteena esiin polkupyörien pysäköinnin paremman järjestämisen keskusta-alueella. Ongelma on hyvin tiedossa, mutta esimerkiksi Sokos tavaratalon mittavassa laajennuskaavassa polkupyörien pysäköintiä ei ole huomioitu huolimatta katu- ja puisto-osaston esittämästä huomautuksesta kaavan laatijoille. Samoin uuden linja-autojen paikallisliikenneterminaalin toteuttamissuunnitelmissa asiaan ei ole kiinnitetty huomiota. Hienon matkakeskuksen ympärillä on sulan maan aikaan polkupyöräsuma, koska niiden pysäköintiin ei ole varattu tilaa riittävästi eikä opastusta pysäköintitalojen pyöräparkkeihin ole näkyvissä.
Me allekirjoittannet esitämme, että kaikessa keskusta-alueen kehittämisessä, kaavamuutoksissa ja rakennusluvissa polkupyörien pysäköintiin paneudutaan jatkossa huolellisesti. Tilanteeseen saadaan parannusta kaikkien osapuolten yhteistyöllä. Myös kiinteistönomistajien on jatkossa sitouduttava polkupyöräpysäköinnin järjestämiseen.
Tuija Mäkinen
