Tuija Mäkinen - kuntavaalit 2008

Rallisopimus 2006-2008


Eriävä mielipide

Kaupunginhallituksen kokous 24.10.2005

asia 478 Yhteistyösopimuksen tekeminen AKK Sports oy:n kanssa rallin maailmanmestaruusosakilpailun järjestämisestä vuosina 2006-2008

En hyväksy kaupungin ja AKK Sports oy:n välistä sopimusta, joka maksaa vuositasolla 272 300 euroa. Huomattava osa sopimuksen rahoista ollaan ottamassa Jyväskylän kaupungin verotuloista. Kaupungin rahoitusosuudeksi on arvioitu 110 000 euroa, lisäksi Jykes Oy:n kautta tuleva rahoitus on peräisin sen osakkaina olevilta viideltä Jyväskylän seudun kunnalta. Jykesin osuus on jaettu suhteessa sen osakaskuntien väkilukuun, joten kaupungin osuus on noin puolet.

Jyväskylän kaupungin ei ole syytä sponsoroida voittoa tuottavaa monikansallista businesstoimintaa. Kaupungin olettama imagohyöty suhteessa mittavaan rahalliseen panostukseen on hyvin kyseenalainen ja tukee epäekologista moottoriurheilua. Kaupungin vieraiden kestitseminen rallien yleisötapahtuman yhteydessä ei osoita hyvää makua.

Rallien tukemisen sijaan kaupungin tulisi panostaa nykyistä huomattavasti enemmän monipuoliseen kulttuuritarjontaan ja –tapahtumiin, jotka ovat vaarassa näivettyä kuntatalouden säästöjen vuoksi. Vastaavan suuruinen panostus joihinkin kulttuuritapahtumiin toisi Jyväskylälle mainetta merkittävänä ja kansainvälisesti tunnustettuna kulttuuri- ja sivistyskaupunkina.

Vastustan myös Laajavuoren virkistysalueella sijaitsevan Killerin alueen kehittämistä rallin ”supererikoiskokeeksi” ja sinne huomattavaa investoimista moottoriurheilun ehdoilla.

Tuija Mäkinen

kaupunginhallituksen jäsen (vihr)

Tuija Mäkinen - kuntavaalit 2008 on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä tai kommentit RSS-syötteenä
Login