Muistui mieleen
Lapsuuden Jyväskylä
Synnyin Jyväskylässä 47 vuotta sitten. Ensimmäiset kymmenen vuotta lapsuuden perheeni asui kaupungin keskustassa kerrostalossa Aren aukiolla niillä paikkeilla mistä Puistokatu alkaa. Ne kulmakunnat olivat pääpiirteissään aika saman näköisiä kuin vielä tänäänkin. Lähin leikkipuisto oli Puistotori ja siellä oli puistotäti hoitamassa meitä lapsia. Taulumäelle johtava Puistokatu ei ole kovin paljoa niistä ajoista muuttunut. Tosin silloin ei vielä ollut talvisin sellaista tarvetta hiekottaa kuin nykyään, joten kaupungissakin liikuttiin paljon kelkoilla ja kotipihasta pääsi sukset jalassa hiihtämällä Taulumäen kautta Tuomiojärvelle ja edelleen Laajavuoreen. Hiekottaminen tapahtui talonmiesten toimesta käsipelillä ja oli enemmän täsmähiekoitusta.
Oma isäni on elänyt lapsuutensa Jyväskylässä Tourukadun varrella hautausmaan vieressä, joten ei hänkään ole juuriltaan kauas joutunut kuten en minäkään. Isäni lapsuuden koulu oli Puistokoulu. Me molemmat asumme ja elämme edelleen Jyväskylässä. Kaupunkikuva on monin paikoin muuttunut lapsuudestani, mutta ei sentään kaikkialla. Esimerkiksi vanha hautausmaa, Puistotori, punainen tiilitalo, puistokoulu ja Harju urheilukenttineen, portaineen ja vesilinnoineen ovat yhä samanlaisia kuin silloin. Kauppakadun varrelta yläkaupungin suuntaan purettiin minun lapsuuteni mittaan kaikki loput puurakennukset ja niiden tilalle nousi kerrostaloja. Kaupungin ensimmäiset liikennevalot tulivat Puistokadun ja Yliopistonkadun risteykseen ensimmäisenä kouluvuotenani.
Aloittaessani koulunkäynnin v.1966 Jyväskylässä oli puolet vähemmän asukkaita kuin nyt ja Helsingistä Utsjoelle johtava valtatie E4 kulki kaupungin keskustan halki pitkin Kauppakatua ja Puistokatua meidän kotitalomme ikkunoiden alta. Autoja meni koko ajan vaikka liikennettä oli paljon vähemmän kuin tänään ja rekkojen sijasta kulkivat kuorma-autot kippilavoineen. Hevosen vetämät kärrytkin olivat varhaislapsuudessani vielä aika tavallinen näky kaupungin kaduilla. Kauppatorilla oli pitkä puomi, johon hevoset laitettiin riimuun toripäivän ajaksi. Sitten työhevoset lähes hävisivät sekä kaduilta että melkein koko Suomestakin.
Koulumuistoja
Koulua kävin ensimmäiset neljä vuotta suuressa tuhannen oppilaan Keskuskansakoulussa Rajakadulla. Samassa rakennuksessa toimii nyt Jyväskylän Ammattikorkeakoulu, jossa olen viime vuosina saanut kiivetä vanhoja tuttuja portaita käydessäni ammattikorkeakoulun hallituksen kokouksissa. Kansakoulussa ollessani opettajani oli kaksi ensimmäistä vuotta Martta Raitola ja hän säesti meitä laulutunneilla iki-ihanalla harmoonilla. Kuri oli tiukka ja tunneilla istuttiin kädet ristissä pulpetin reunalla, jos ei kirjoitettu. Kolmannen ja neljännen luokan opettaja oli Pekka Hangasjärvi, hän oli myös koko koulun johtajaopettaja. Silloin oli jo vähän rennompaa, mutta tunneilla pulisijat saattoivat saada vaikka märän taulusieneen täsmäheitolla suoraan naamaansa. Opettaja oli taitava koripalloilija ja osui maaliin katederilta asti.
Sitten 10-vuotiaana v. 1970 olikin jo aika pyrkiä oppikouluun. Silloin oli vielä voimassa vanha oppikoulujärjestelmä, peruskoulua vasta kokeiltiin ja suunniteltiin. Peruskoulu-uudistus aloitettiin maaseudulta ja suurempiin kaupunkikeskuksiin se tuli vasta viiveellä.
Oppikouluja oli Jyväskylässä siihen aikaan kuusi. Yksi niistä oli vain tytöille ja yksi vain pojille. Muut koulut oli sekä tytöille että pojille tarkoitettuja yhteiskouluja. Kaikkiin oppikouluihin oli sisäänpääsykokeet ja niissä parhaiten menestyneet valittiin koulun oppilaiksi. Oppikoulun käyminen ei ollut ilmaista, niissä maksettiin lukukausimaksu, ostettiin itse kirjat ja kouluruoka maksoi erikseen tai sitten kotoa piti tuoda eväät. Myös koulumatkat linja-autolla joutui maksamaan itse vaikka matka olisi ollut kuinka pitkä.
Minä pyrin oppikouluun Norssiin niin kuin melkein kaikki muutkin. Norssin suosio johtui siitä, että se oli valtion ylläpitämä koulu, jossa oli pieni lukukausimaksu ja hyvä taso. Muut koulut olivat yksityisiä ja paljon kalliimpia. Norssin hyvä taso johtui tietysti siitä, että pyrkijöitä oli paljon ja koulu pääsi valitsemaan päältä parhaat oppilaat. No, minä en päässyt sisään Norssiin, mutta pääsin Keski-Suomen yhteiskouluun, jossa sitten kävin oppikoulun ja lukion. Jyväskylään peruskoulu tuli v. 1973 ja sen myötä kouluopetus ja kouluruokailu muuttui maksuttomaksi. Samassa rakennuksessa Cygnaeus-puiston vieressä, jossa minä kävin oppikoulun ja lukion, oli sittemmin Cygnaeus-lukio. Sieltä ovat vanhimmat tyttäreni kirjoittaneet ylioppilaaksi. Ja nyt tutuksi tullut koulurakennus on saanut purkutuomion.
Muistan vieläkin kuinka oppikoulun 1.luokalla leikimme välituntisin tyttöjen kanssa koulun pihassa hevostallia. Piirsimme hiekkaan pilttuut ja maneesin. Leikissä osa meistä oli hevosia ja osa ratsastajia. Ratsastaminen tapahtui siten, että ratsastaja pujotti hyppynarun suitsiksi hevosen niskaan ja kainaloiden alta. Ja sitten kirmattiin pitkin pihaa hevonen edellä hirnuen ja ratsastaja hyppynarun päistä pitäen hevosen takana juosten ja komentoja hevoselle huutaen. Peruskoulu-uudistuksen jälkeen siinä koulussa ei enää nähty niin nuoria oppilaita kuin me olimme oppikoulun aloittaessamme. Peruskoulun yläaste kutistui 3-vuotiseksi ja se alkaa vasta noin 13-vuotiaana. Oppikouluun mentiin nuorempina ja sitä kesti viisi lukuvuotta paitsi tyttökoulussa kuusi vuotta.
Ennen vanhaan kaikki asiat eivät olleet paremmin
Tähän päivään verrattuna luokat olivat isoja. Minunkin luokallani oli 42 oppilasta oppikoulun toisella luokalla kun olimme noin 12-vuotiaita. Luokalle jääminen ei ollut harvinaista kuten nykyään. Joka kevät joku jäi luokalle ja aina syksyllä luokkaan tuli uutena oppilaana ainakin yksi luokan kertaaja. Arviointi oli tarkkaa ja aika joustamatonta. Oppilaan oikeuksista kukaan ei ollut kuullut puhuttavankaan. Hyvät opettajat toki olivat tasapuolisia ja oikeudenmukaisia, mutta halutessaan opettaja saattoi olla hyvinkin kohtuuton auktoriteetti.
Tukiopetusta ei juuri saanut eikä muutakaan apua oppimisvaikeuksiin. Nykyään oppimisen ongelmia ymmärretään paljon paremmin kuin silloin. Monet opettajat eivät tunteneet muita selityksiä huonoille numeroille kuin laiskuus tai tyhmyys. Tai pahimmassa tapauksessa molemmat yhtä aikaa. Nykykoulun opettajilla on aivan erilaiset valmiudet ymmärtää oppilaan vaikeuksia ja tukea oppimista myönteisellä tavalla.
Monet asiat koulussa ovat muuttuneet hyvään suuntaan ja ennen kaikkea kaikilla lapsilla on tasa-arvoinen mahdollisuus käydä koulua ja opiskella. Ennen peruskoulua köyhempien tai monilapsisten perheiden vanhemmat joutuivat miettimään onko heillä varaa kustantaa lapsensa opiskelu oppikoulussa tai lukiossa.
Tuija Mäkinen, Kesyn ylioppilas vm. 1978
