Tuija Mäkinen - kuntavaalit 2008

Kummilapselle

Pyry Heiska Alvarin  nimeämisjuhlassa 31.7.2004
Säynätsalossa Kaivotiellä

äidin pyynnöstä neuvoja kasvatukseen:
mitä lapsi tarvitsee vanhemmiltaan
 

Peili, ikkuna, pöytä, sänky ja ovi

Oleellisia asioita lapsen elämässä ovat peili, ikkuna, pöytä, sänky ja ovi. Vanhempien tehtävä on olla lapselleen kaikkea tätä. Kerron mitä tämä tarkoittaa.

Peili on tärkeä. Vanhemmat ovat lapselle peili, josta hän näkee itsensä. Sen peilin avulla syntyy lapsen itseymmärrys ja itsearvostus. Lapsi näkee itsensä sellaisena kuin vanhemmat hänet näkevät. Vanhemmat ovat aina myös mallina lapselleen. Heidän vastuunsa on toimia tavalla, jota lapsi voi arvostaa.

Ikkunasta lapsi näkee kodin ulkopuolisen maailman. Näkymän voi maalata ja kuvailla monen sävyiseksi. Vanhempien tehtävä on huolehtia siitä, että lapsi näkee ikkunasta katsoessaan oleellisia ja elämää eteenpäin kantavia asioita.

Pöytä on kodin henkisen ja aineellisen kulttuurin keskipiste. Yhteiset ateriat ja keskustelut ovat arjen ydintä, ruumiin ja sielun ravinto. Pöydän ääressä puetaan ajatuksia sanoiksi ja tyydytetään nälkä. Ei ole saman tekevää miten pöytä on katettu.

Vanhemmat ovat myös sänky lapselleen, turvallinen syli. Sängyssä on hyvä olla, siellä voi levätä, nukkua, leikkiä ja haaveilla. Sänky ei ole pelottava paikka vaan turva. Myöhemmin lapsi voi mielikuvissaan siirtää sen lapsuuden sängyn omaan aikuisuuden kotiinsa.

Viimeiseksi vanhemmat ovat lapselleen myös ovi, josta hän voi astua ulos omaan elämäänsä mukanaan lapsuuden kodin perintönä peili, ikkuna, pöytä ja sänky.  Se kotoa saatu omakuva, sielun maisema, arjen rikkaus ja sängyn turva.

Lapsuus on ohikiitävä hetki. Aikuistuneen lapsen arki on pian vanhempien ulottumattomissa.

kummitäti
Tuija Mäkinen

Tuija Mäkinen - kuntavaalit 2008 on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä tai kommentit RSS-syötteenä
Login